Me Finbow’lla haluamme edistää hiilineutraalin yhteiskunnan saavuttamista. Vähennämme aktiivisesti hiilipäästöjä, ja vuoteen 2030 mennessä tuotamme ilmakehään vain sen verran hiilipäästöjä kuin pystymme sitomaan. Olemme sitoutuneet puolittamaan nykyiset päästöt vuoteen 2025 mennessä.
Vastuullisuus ei ole vain sanahelinää, hienoja prosentteja ja nättejä piirakkakaavioita verkkosivuilla. Pohdimme jatkuvasti, mitä voisimme tehdä paremmin ja ympäristöämme huomioiden.
Mittaamme hiilineutraaliutta Suomen ympäristökeskuksen työkalujen avulla. Teemme jokapäiväisessä työssämme valintoja, jotka tuottavat ympäristön kannalta parhaita ratkaisuja. Olemme sitoutuneet EU:n ilmastostrategiaan, jonka tavoitteena on Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden mukaisesti saavuttaa ilmastoneutraali EU vuoteen 2050 mennessä.
Yhteistyökumppaneillamme on samanlainen arvopohja
Yli 90 prosenttia toiminnassamme syntyvistä suorista päästöistä tulee sähköstä. Pirkkalan toimipisteemme on jo siirtynyt käyttämään ekologista EPD-sertifioitua sähköön, ja parhaillaan olemme siirtämässä myös Hämeenlinnan toimipistettämme ympäristöystävällisen energian käyttäjäksi.
Valitsemme kumppaneiksemme ainoastaan yrityksiä, jotka jakavat vastuullisen arvopohjamme. Haluamme näyttää esimerkkiä omalla toiminnallamme. Painotamme investoinneissa, huolloissa sekä toimittajavalinnoissa kestävää kehitystä. Tämä näkyy esimerkiksi paineilmakoneiden optimoinnissa ja työstökoneiden valinnassa.
Modernina teollisuusyrityksenä suosimme eurooppalaisia konetoimittajia, jotka toimivat kanssamme samoilla mittareilla. Euroopasta hankitut laitteet ovat lähikoneita, kun niitä ei jouduta kuljettamaan Suomeen valtamerten ylitse.
Kaikki raaka-aineemme ovat uudelleenkierrätettäviä
Täysin uutta ei kannata lähteä tekemään, jos on mahdollista hyödyntää vanhoja osia – se on meidän, asiakkaidemme ja ympäristön etu. Tästä syystä kaikki Finbow’n käyttämät raaka-aineet ovat täysin uudelleenkierrätettäviä.
Huollamme teloja ennakoivasti, jotta asiakkaamme pystyvät toimimaan kustannus- ja ympäristötehokkaasti. Tuotteen ei aina tarvitse olla rikki, vaan ennakoivalla huollolla varmistamme, että tela toimii suunnitellusti myös tulevaisuudessa. Teemme aina kokonaisarvion, jotta tiedämme, riittääkö huolto vai täytyykö osia korvata uusilla tai vaihtaa koko tela.
Osien huoltaminen vaatii konsultointia ja kommunikaatiota. Haluamme tarjota asiakkaillemme energiatehokkaita ja toimivia vaihtoehtoja. Jos tela on elinkaarensa lopussa, huoltoprosessi voi kestää kauan. Silloin ajallisesti voi olla tehokkaampaa valmistaa uusi tela.
Tapamme tehdä on neuvotteleva. Kerromme avoimesti asiakkaillemme, kauanko telan elinikää on jäljellä ja milloin olisi syytä investoida uuteen – kokonaistehokkuus ratkaisee.
Emme huolla laitteita turhaan
Kasvuyrityksenä Finbow haluaa olla eturivin toimija. Emme huolla ja vaihda osia turhaan, jotta toimimme vastuullisesti ja säästämme resursseja kestävästi. Kun valitset meidät, koneitasi tarvitsee huoltaa harvemmin.
Tavoitettamme tukee älykäs Smartbow™-levitystela, joka mahdollistaa täysin ennakoivan huollon tunnistamalla ongelmiin johtavat olosuhteet automaattisesti. Smartbow™ tarkkailee telan nopeutta ja pidentää telan käyttöikää merkittävästi kertomalla käyttäjälle, jos tela ei toimi suunnitellusti. Etäluettavuuden ansiosta telojen kuntoa ei tarvitse mennä paikan päälle toteamaan.
Finbow-teloilla on markkinoiden pisin takuuaika ja paras käytettävyys. Tuotteillamme on pitkä elinkaari: huollossamme on käynyt teloja, jotka on valmistettu yli 20 vuotta sitten.
Onnistumiset ruokkivat onnistumista tekemisessämme
Pyrimme tekemään ympäristölle kestäviä valintoja myös arjen tasolla. Kun hankimme uusia toimistotarvikkeita, valitsemme hiilineutraalimman vaihtoehdon. Olemme vaihtaneet tuotantohalleihimme LED-valaisimia ja parantaneet etäkokousratkaisuja, jotka vähentävät luontoa kuormittavaa matkustamista.
Kannustamme henkilöstöämme aktiivisesti edistämään vastuullisuutta omilla toimillaan. Jos työntekijä pyöräilee tai kävelee töihin, hän saa siitä palkkaansa lisänä kilometrikorvauksen. Satsaamme turvallisuuteen: ilman asianmukaista pyöräilykypärää korvausta ei saa, mutta myös kypärän ostoon saa rahallista avustusta. Mottonamme on, että onnistumiset ruokkivat onnistumista.